tiistai 22. heinäkuuta 2014

Kusaistu lastaus

Tälläinen pieni väliaikaistiedoite. Klinikalle ei siis päästy, jippii, arvatkaa vaan miten paljon v*tuttaa?! Lobe heittäytyi niin hankalaksi lastauksessa, että oltaisiin myöhästytty varatusta ajasta tunnin verran ja klinikalla sanoivat, ettei onnistu enää näin myöhään. Huoh. Onneksi saatiin aika nopeasti uusinta yritykselle, elikkä torstaina jatketaan taas, Mirka ei töiltään pääsekään mukaan mutta onneksi sain Helmin värvättyä apulaiseksi sekä koppikin saatiin vielä torstaiksi lainaan. Jos silloin sitten paremmalla menestyksellä, ja ehdittäisiin klinikalle ajoissa (toisin sanoen kun varataan lastaukseen kamalasti aikaa, menee heppa ekalla yrittämällä sisälle ja ollaan perillä naurettavan ajoissa. No, parempi niin päin!).


Kaikki oli valmista, tavarat pakattu ja hevonen hoidettu, kun varttia yli kaksitoista alettiin lastaamaan. Lobe on jotenkin koppikammoinen, ei suostu lastattavaksi eikä myöskään matkusta kovin mielellään, stressaa sitä ihan mielettömästi, hikoilee ja hätäkakkailee joka paikkaan... Tähän mennessä olen nähnyt kaksi Loben lastausta: ekan kerran omistaja haki Loben pois ja toisen kerran itse hain Loben takaisin. Molemmilla kerroilla on silmillä ollut rätti, sillä Lobe luottaa niin paljon ja kävelee perässä kun ei näe mihin ollaan menossa. Ekalla kerralla meni näinä kertoina kyytiin. Ajattelin typerästi, että nyt vaan rätti silmille ja kyytiin. Pyh, sanoi Lobe! Ensin se ei edes halunnut rättiä silmille, ja sen jälkeen tuli rampin toiselta sivulta yli. Mirkakin kokeili, mutta sama jatkui ja kohta alkoi palovammojakin tulla nykäistystä narusta käsiin. Mirkalle hanskat käsiin ja Lobelle suitset päähän, ja jatkettiin taas.


Aikaa vaan kului ja kului, mutta heppa ei koppiin mennyt. Muutaman kerran sai riuhtaistua itsensä vapaaksi, muttei onneksi kovin kauas mennyt. Kävin pyytämässä Juttaa auttamaan, kun aikaa oli vielä vartin verran lähtöön. Sinne meni se vartti ja aika monta muutakin. Kokeiltiin ihan kaikkea: rätti silmillä, ei rättiä silmillä, houkuttelemalla, komentamalla, raipalla, ilman raippaa, naru turvan päällä, ei narua turvan päällä. Oonan kanssa koppiin, ilman Oonaa koppiin. Liinojen avulla, ilman liinoja, kauroilla, ilman kauroja, porkkanoilla, ilman porkkanaa. Siirreltiin koppia lähemmäs tallia, vaihdeltiin taluttajaa ja liinojen pitäjää. Raippa ei auttanut mitään, herkkujen perässä ei tullut (ihme sinänsä), liinat olivat vain apuna silloin kun Lobe päätti ottaa hatkat. Lopulta oltiin niin korvia myöten täynnä, ettei kukaan enää tiennyt mitä yrittää. Päätin soittaa klinikalle ja kertoa tilanteen, kello oli jo sen verran paljon. Vastausta ei kuulunut, mutta laitoin asian viestillä perään.


Päätin, että mitä hyvänsä klinikalta vastaavat, mehän tuo hevonen koppiin laitetaan tai muutoin se ei enää koskaan sinne suostu menemään. Mutta mitä teet, kun tuollainen jätti päättää ettei mene? Et mitään, silloin se ei vaan mene, yksinkertaista. Niin kuin iskä sanoi, kyllä Oonan kokoisen vaikka väkisin työntää kyytiin, mutta Lobe on ihan eri luokkaa, ei sille mahda minkään. Oltiin jo aiemmin mietitty väliseinän siirtoa, mutta tultiin siihen lopputulokseen että kuka hullu menee sitä enää paikoilleen laittamaan kun pelkäävä hevonen on kyydissä? Lobe nimittäin kyytiin päästyään alkaa pelkäämään niin paljon, kun luukkuja suljetaan, että ei kauheasti houkuttele ajatus mennä sen perään jotain laitoja sörkkimään. Mutta niin tehtiin, nostettiin väliseinä sivulle, Lobelle rätti päähän, naru turvan ympärille ja minä taluttamaan. Ei tullut edelleenkään mitään, Lobe ei vaan ramppia pidemmälle millään kerralla suostunut tulemaan. Alkoi jo hirvittämään, että kohta se rikkoo jalkansa ihan totaallisesti.

Vaihdoin narun turvan päältä niskan yli ja yritin vielä kerran. Aloin jo suuttua hevoselle niin paljon, että joka kerta kun kiskaisi ja yritti riuhtaista itsensä pois tilanteesta, minä riuhtaisin takaisin. En tasan antaisi sen enää yhtään kertaa päästä karkuun. Varovasti, mitään näkemättä ja porkkanaa palkaksi saaden, askel kerrallaan ja riuhtaisut kerrallaan Lobe eteni syvemmälle koppiin. Kohta itsekin pääsin jo puomin oikealle puolelle ja Lobe oli naruissa kiinni! Mirka laittoi väliseinän paikoilleen ja iskä takapuomin, minä kehuin ja syöttelin Lobelle porkkanaa ja kun takaluukku oli kiinni, otin rätin pois. Lähdettiin ajamaan ja heti pihalta päästyämme soitin takaisin klinikalle, mutta saatiin huonoja uutisia, oltaisiin perillä liian myöhään. Päädyttiin ajamaan muutaman kilsan päähän, käännyttiin ympäri ja tallilla otin Loben pois kopista. Se oli aivan hiestä märkä, en yhtään ihmettele kun helteessä painittiin puolitoista tuntia yhden lastauksen kanssa! Otin suitset pois, huuhtelin hiet ja rasvailin naaman ennen laitsalle pääsyä. Lähdettiin tavaroiden purkamisen jälkeen palauttamaan traileria, todella turhauttava ja turha reissu.


Tästä viisastuneempina toivotaan Loben menevän torstai-aamuna helpommin kyytiin. Torstain klinikkareissun jälkeen jos mulla edelleen hevonen on, me reenataan lastaamista. Reenataan, reenataan ja reenataan. Tälläinen peli ei oikeasti vetele. En halua Loben pelkäävän traileria, mitä se selvästi jo tekee. Vuosi sitten päästiin jo ihan hyviin tuloksiin rauhassa, mutta nyt olisi tavoitteena saada se ihan kyytiin asti. Ehkä jonain päivänä... Löytyykö kohtalotovereita, lastausongelmaisia? Miten saatte hevosen kyytiin, oletteko ratkaisseet ongelmanne vai painitteko sen kanssa edelleen?

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Naama auki


Eilen käytiin Nooran ja Oonan kanssa maastolenkillä. Lobe oli aivan kamala, seura ei todellakaan tehnyt hyvää! Tai no oli se siihen asti kivaa, kunnes sanoin Nooralle että voi ravata edelle ja laukata sitten takaisin. Siitä Lobe ei tykännyt, veti kunnon pultit eikä sen jälkeen suostunut monen kilometrin aikana kävelemään askeltakaan normaalia käyntiä, vaikka Oona oli jo ohitettu aikapäiviä sitten. Lobe oli niin raivostuttava, ei suostunut kävelemään mutta lupaa ravata ei ollut, säikkyi kaikkea mahdollista ja ohittavat autot söivät pulskia hevosia!! Siis omg. Meinasi mennä kuskillakin hermot, mutta onneksi selvittiin ihan täysjärkisinä tallille takaisin. Iltapäivällä kävin kuvailemassa Lappeenrannan kansallisia, niitä kuvia ajattelin jossain välissä teille jakaa? :)


Kerrankin tänään hakiessani Lobea hepat olivat laitumella! Lähes joka päivä ne ovat tarhassa, ja Lobe pihatossa ötököiltä piilossa. Sain napattua muutaman kuvan laitumella, mitkä ovat aika harvinaisia tänä kesänä... Heti kun menin lähemmäs Lobea, voihkaisin ääneen. Hemmetti! Olin jo toivonut että naaman haava olisi lähtenyt parantumaan, mutta mitä vielä. Se oli kaksi kertaa pahempi kuin eilen!! Äkkiä poni talliin ja ilmoitin tallin omistajalle että naama menee vaan pahempaan suuntaan... Tallissa sitten pohdittiin mistä tuo voi johtua, kesäihottumaa epäiltiin, mutta miksei se hankaa esim. harjaa tai häntää, vaan vain tiettyjä kohtia? Naama ja jalat nyt erityisemmin tällä hetkellä. Toivottavasti klinikalla osaisivat jotain apuja antaa tähänkin vaivaan, varmaan joutuu hankkimaan ötökkäloimen, seeprakuvioisena! Lobe pääsi jo maistamaan seeprailua, kun käärittiin sen naamaan nolo valkoinen pinteli. Suitsia tuskin olisi muuten voinut käyttää, sen verran laajalle alueelle tuo pipi levinnyt. Käytiin heittämässä ilman satulaa lyhyt maastolenkki, oli oikein mukavaa. :)

Tauski
En saanut haavasta tämän parempaa kuvaa, kai tuosta jotain selvää saa..

Huomenna tosiaan klinikalle. Tämä kolme viikkoa on mennyt niin nopeasti, etten edes tajua. Mutta onneksi odotus on vihdoin ohi ja päästään tutkituttamaan heppa läpi. Toivon mukaan nivelistä ei löydy sen pahempaa kuin lievä niveltulehdus, joka pystytään yhdellä piikityskerralla hoitamaan. Toivon mukaan kinnerpattien tilanne ei ole huono, ja ne mahdollisesti piikitetään luutumista nopeuttamaan. Toivon mukaan jänteissä ei ole mitään huomautettavaa ja tuo "kesäihottuma" olisi helppohoitoinen juttu. Tai sitten kaikki menee päin persettä ja mulla on hevonen, joka ei ehkä koskaan enää saa liikuntalupaa. Mutta sormet ja varpaat ja korvat ja kaikki nyt ristiin ja toivotaan parasta! ♥
 

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Pikku tykkiponi


Miten tää postaaminen tuntuukaan näin vaikeelta? Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja jaan teille eilen otetut kivat kuvat. Sain Nooran kanssani tallille, Lobea kävin uittamassa ja Oonalla hypättiin.


Lobea tarhasta hakiessani odottikin epämieluisa ylläri: tamman poskessa oli tosi ilkeännäköinen haava... Tallin omistaja tuli vilkaisemaan sitä ja onneksi se oli pelkkä pintahaava, johtuu varmaan hankaamisesta (ei luulisi hevosten yhteenotoista tulevan noin rumaa jälkeä varsinkaan päähän?). Suihkuttelin siihen desinfioivaa ainetta sekä laitoin kunnolla rasvaa. Lobe muutenkin on telonut itseään vähän jokapaikasta, saa olla koko ajan rasvaamassa... Kiva viedä klinikalle, kun poni on vähän sieltä täältä jo valmiiksi rikki :'D  Mutta niin, näiden haavojen ansiosta heräsin todellisuuteen: mulla ei ole itselläni juuri mitään haavanhoitovälineitä! Onneksi sain lainata tallinomistajalta noita aineita, mutta nyt alan kerätä ja ostaa kamoja kasaan omaa ensiapulaukkua varten. Sitten voi hyvillä mielin olla, kun tietää että haaverin sattuessa on (omat) välineet hoitaa.


Paarmoja oli aivan järkyttävän paljon!! Niin Loben kuin minunkin kimpussa, auta armias jos ei olisi tuota Dr Repeliä meillä käytössä! Se on ainut ötökkämyrkky, joka auttaa edes hetkeksi. Minä ratsastin Loben ilman satulaa rantaan, ja Noora käveli kameran kanssa perästä. Uitiin muutamia kiekkoja Loben kanssa järvessä, kunnes se paskoi veteen... Ratsastin takaisin rantaan, otin lapion mukaan ja ajattelin huolettomasti että nappailen nuo muutamat kikkareet selästä käsin. Pyh pah, sanoi Lobe ja vesi! Jouduin tulemaan alas selästä ja keräilemään ties miten kauan kikkareita vähän kaikkialta, Lobe mielissään sai harventaa rantakasvillisuutta... Kun vihdoin sain kaikki kakat pois vedestä, ei huvittanut enää uittaa vaan lähdettiin takaisin talliin. Loben hoitamisen aikana Noora laittoi Oonun valmiiksi ja verkkasi sen kentällä.

Tuo hevonen ei sano mitään, vaikka ratsastelee veteen lapio kädessä !!
Ahhh miten hyvältä se näyttää (kun mahaa ei näy :D). Ihan friisiläinen tulee mieleen!
Lobella on kivaa
Toisin kuin mulla (huomatkaa, että oon vyötärön syvyisessä vedessä :'D)

Kun Lobe oli valmis, heitin sen takaisin laitumelle (=paimentamaan muut pois pihatosta, koska rouva kuningatar on saapunut. Tuosta tulikin mieleen, että Lobella on edelleen tai taas kiima päällä, tyrkyttää itseään lauman ainoalle ruunalle, joka on jotain 130 senttiä korkea!). Otin Oonan ja raahattiin yhdessä puomeja ja tolppia tielle. Siellä pystytin pienen ristikon ja kuvailin Nooran ottamia hyppyjä. Lopulta este nousi n. 55cm korkeaksi pystyksi. Ja vitsi miten tuo poni oli oikeasti liekeissä! Se veti niin kovaa ja korkealta, tykitti jokaisella hypyllä! Ei hypätty kuuman kelin takia kauaa, vaan siivottiin esteet ja hoidettiin poni pois. :)

 
Kiinnostaako teitä yhtään Oona näissä postauksissa? Vai jätänkö ihan suosiolla pulleron pois laskuista, ja kirjoittelen vain Lobesta?

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Sitä sun tätä, muttei silti mitään

Otsikoinnistakin voi päätellä, ettei tällä postauksella ole päätä eikä häntää... Ei ole kertakaikkiaan mitään postattavaa, ei kuvia, ei asiaa, ei kuulumisia, mutta silti mä haluan jotain teille kirjoittaa. Toisaalta mulla menee todella hyvin, olen onnellinen, mutta toisaalta tuntuu että koko maailma romahtaa niskaan ja olen ihan yksin. En tiedä pitäiskö tässä olla iloinen vai surullinen, joten en ole kumpaakaan! :D

Mulla loppui tänään vihdoinkin kunnollinen kesätyö. Aikaisemmin kesästä mulla oli se leiriavustajan pesti, ja nyt maanantaina alkaa lapsenlikkana olo. Lomaa mulla on vasta elokuussa, mutten tiedä yhtään mitä mä muka silloin tekisin... Ja sitten alkaa lukio, iik! Toisaalta niin mahtavaa, mutta toisaalta ihan kamalaa eikä kiinnostais yhtään. Kurssivalintoja mä otin aaaaaivan liikaa, oiskohan niitä ollu 39? En taida saada niitä mitenkään mahtumaan lukkariin, tai ainakaan selviä niistä hengissä, sillä ylimääräisiä sydämentykytyksiä sain jo nähdessäni ekan jakson lukkarin: kahdeksasta kolmeen joka päivä, ei yhtään hyppytuntia. Jes jes, sen siitä saa kun yrittää olla hyvä (lue: omassa päässään) ja kunnianhimoinen, valitsee pitkät matikat, fysiikat, kemiat, psykat, saksat ja kaikki mahdolliset... Kenelläkään rohkaisevia sanoja? :D


Talleilu mua ottaa niin paljon päähän. Tai siis ei se tallilla ja hevosten luona olo, vaan se ettei mulla ole ketään kavereita siellä, kuvaajista puhumattakaan. Vuosi sitten oli niin helppoa blogata, kun joka kerta tallilla tuli paljon uusia kuvia ja kerrottavaa, en ikinä ollut tallilla yksin. Nyt Loben tilanteessa en sitä kunnolla pystykään liikuttamaan, mutta kuvat kelpaisivat kyllä... Mulla on tasan yksi kaveri, jonka pystyn kuvaamaan ja kaveriksi tallille värvätä, mutten kehtaa häntäkään joka päivä olla tallille patistamassa, kun en pysty edes palkkioksi ratsastusta tarjoamaan. Ei mua toisaalta yksin olo tallilla haittaa, tykkään olla Loben kanssa ihan vaan kaksistaan, ja tallissakin paljon helpompi olla kun hevonen ei keskitä huomiotaan muihin tallilla pyörijöihin. Mutta kelpaisi kyllä kaveri maastoilemaan, vaikka vaan olemaan ja nimenomaan kuvailemaan! Tallikyydeistä puhumattakaan, ärsyttää olla vanhempien kyydityksistä näin riippuvainen, sillä en pääse laisinkaan niin usein tallille kuin haluaisin. Mutta ei pidä valittaa, sentään nuo kuskaavat mua edes tämänkään vertaa. Jos Lobe nyt tuosta kuntoutuu, mun on pakko etsiä sille (mulle) apukäsiä liikuttajaksi, ei sille riitä näin harvat ja lyhyet liikutukset kuin mitä mä nyt sillä teen. Mutta tänne puskaan ei juurikaan vuokraajia tule, kaikki on siellä kaupungeissa, missä puolestaan ei ole niitä hevosia...


En ole ajatellut koko klinikkareissua juuri yhtään. Jotenkin paljon helpompaa sulkea se kokonaan mielestä, ja reagoida koko juttuun vasta sitten sinäpäivänä. Lobe ei ole mun silmään yhtään kipeä, siis ulkoisesti. Sillä on niin paljon menohaluja, että ihan sydämeen sattuu kokoajan tyrmätä sen haaveet edes pienestä ravipätkästä. Aina tulee mieleen se, että miksi hevonen haluaa liikkua, jos se olisi kipeä? Mutten halua ruokkia tuota ajatusta yhtään enempää, loisin turhia odotuksia ja haaveita, positiivisia pilkahduksia mieleeni ja pettyisin kahta kauheammin. Musta tuntuu että koko tää klinikkajuttu ei olisi edes meidän elämää, kuin katselisi jonkun muun elämää vierestä. No, ehkä se todellisuus lyö vasten kasvoja taas jossain välissä ja tiputtaa maantasalle vähänkään toivosta haaveilevat. Huh, johan tuli synkkää tekstiä!


Huomenna pääsen taas vihdoin (kahden päivän tauon jälkeen, hui) tallille, ja pitäisi taas jotain liikutusta keksiä. Lobella oli onneksi eilen torstaina kengitys, nyt voi mennä hyvillä mielin klinikalle, ettei tarvi hävetä hevosen liian pitkiä kavioita... Menen myös joko lauantaina tai sunnuntaina Lappeenrannan kansallisia koulukisoja kuvaamaan ja katsomaan, mutta vähän mälsää lähteä yksin... Joku tulkaa mun kanssa, pliis! :D

Vuosi sitten kansallisista

Erikoispostausehdotuksia saa heitellä! Tylsää, ei mitään tekemistä :3

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Mökkeilykuvia


Ärsyttää kun en voi kunnolla postata teille tallikerroista... En tee siellä nimittäin juuri mitään erikoista, ei siellä tapahdu mitään eikä mulla ole koskaan kuvaajaa mukana, joten ei ole mitään postattavaa. Tänään ohjasajoin Lobea kentällä, meni taas niin hyvin! Onnistui kaikki ympyrät, suunnanvaihdot sekä kasikot (hevonen teki kasikkoa minun ympärillä).  Jaksaisittesko lukea taas jotain puhelintyhjennys-postausta? Mulla on aika paljon kuvia Lobesta ja kaikesta muustakin kännykässä, ehkä voisin jotain kertoilla niiden kuvien avulla.

Orvokki ratsastaa Lobella. Ohjasajoa. Operaatio homeiset leivät, huh!
 
Ajattelin nyt postata ihan kuvien takia, taas vaihteeksi. Yli viikko sitten oltiin kahden kaverin kanssa mökillä, ja kuvailtiin auringonlaskua. Tuli muutama aika kiva kuva! Rajauksia lukuunottamatta muokkaamattomia! :)

 
edit// nyt mut löytää jo Instagramistakin! Sieltä vaan seurailemaan merikaah_